KARHUTIIMI

keskiviikko, marraskuu 04, 2009

perjantai, marraskuu 14, 2008

Spektaakkelimaisen draamasarjan avausjakso.

Teppo aikamieskuolema
Jakso #1: Tepon heikko happi

tiistai, lokakuu 21, 2008

Henkilökuva Eero Harjusta

Eero Harju on 20-vuotias rovaniemeläinen.
Peruskoulun hän on käynyt Nivavaarassa josta jatkanut Rovaniemen ammattilukioon ravintolakokiksi. Ala ei kuitenkaan kiinnostanut, koska koki sen pahimmillaan epä-inhimilliseski.
Myöskään ajatus siitä, että muut olisivat lomalla silloin kun itsellä on töitä ei kiinnostanut.
Silti hän olisi ollut valmis lähtemään kokiksi, jos ei olisi jostain syystä päässyt Rovalaan.

Vapaa-aikansa Eero viettää tietokoneella indie-elokuvia seuraten tai soitellen bassoa ja kitaraa.
Musiikkimaku Eerolla on keskittynyt raskaampiin bändeihin, esim: CMX, Iron maiden ja Machine Head.

Eeron suosikkileffoihin kuuluu uudet Batman-elokuvat, Lord of the rings-trilogia sekä trillerit.

Jos Eero saisi muuttaa maailmasta jotain, hän muuttaisi kaiken, aloittaen poistamalla uskonnot.

Jos Eero voisi olla eläin, hän haluaisi olla valkohai, koska se on merten kuningas.
Eero ei niinkään seuraa tv:tä, mutta pitää Sopranos-, Simpsons-, Mythbusters- sekä Futurama-sarjoista, joita hän seuraa internetin kautta.

Yhtenä elämänsä tärkeimpänä tapahtumana Eero pitää Iron Maidenin keikkaa Hartwall areenalla vuonna 2005, koska se aukaisi aivan uuden ulottuvuuden musiikkiin ja sai hänet kiinnostumaan livekeikoista entistä enemmän.

Jesse Koskela

Pari kuvaa projekteista ja sieltä täältä.


Stop-motion : An Epic Battle


Stop-motion : The Devourer


sunnuntai, lokakuu 19, 2008

Lyhytelokuva Iänettömyys.



lauantai, lokakuu 18, 2008

Kuvaamassa Iänettömyys lyhytelokuvaa

tiistai, lokakuu 14, 2008




Runojenlausuntaa ja kansantansseja.

perjantai, lokakuu 10, 2008

Heidille terveisiä! ;)

tiistai, lokakuu 07, 2008



Siilinjärven oma "skeittityttö" Minna Maria Hukka on 21-vuotias Rovala-opiston opiskelija. Tänne hän saapui monia teitä pitkin, sillä hän kävi Siilinjärvellä lukion, josta päästyään jatkoi Kuopioon englanninkieliselle talouskoululinjalle. Tämän jälkeen Minna kävi puoli vuotta raamattukoulua Siilinjärvellä, joka kantoi nimeä "Missio nuoret" (Youth with a mission) ja lähti kahden kuukauden lähetysjaksolle Venäjälle. Töitä Minna on paiskinut opiskelujen ohessa Siilinjärven Hesessä. Opiskelupaikan puute ja kiinnostus media-alasta toi Minnan Rovalaan.

Minna listaa harrastuksikseen lumilautailun, musiikin ja slacline-tasapainoilun. Myös sormiskeitti on ahkerassa käytössä tunneilla. Minna pitää matkustelusta ja onkin reissannut ympäri maailmaa. Seuraavaksi hän haluaisi vierailla Etelä-Afrikassa.

Parhaaksi hetkeksi elämässään Minna kokee "Missio nuoret"-skaban, koska hänen omien sanojensa mukaan "Siellä oppi paljon itsestään ja muista." Minna elää päivä kerrallaan ja tulevaisuus näyttääkin oikein hyvältä ja valoisalta. Haaveitakin on, nimittäin Minna haluaisi kokeilla varjoliitoa.


Heini-Maria Kaakkurivaara laskeutui Rovaniemen Rovala-opistoon Kemijärveltä. Hän on asunut koko 19 -vuotisen elämänsä siellä, jonka aikana kävi ylioppilaaksi Kemijärven lukiossa. Rovalaan Heini päätyi, koska halusi ottaa selvää media-alasta ja siitä onko se hänen lopullinen kohtalonsa. Tulevaisuudessa hän aikoo joko hakea samanhenkisiin media-alan kouluihin tai jollekin ihan uudelle ja ihmeelliselle alalle.

Heinin harrastuksiin kuuluu lenkkeily, erityisesti hän rakastaa vesisateessa kävelemistä yhdessä koiransa Sulon kanssa. Heinin intohimona on myös kirjoittaminen. Lempielokuvana Heinillä on tällä hetkellä Topi ja Tessu, sen koskettavan tarinan vuoksi joka iskee suoraan syvälle sydämeen. Yleensä Heini kuitenkin katselee kauhu/trilleri -elokuvia. Heini myös jammailee mielellään iskelmän sekä ysärihittien tahtiin.

Yhtenä elämänsä saavutuksena Heini pitää ylioppilaslakin päähän painamista, sillä oli hienoa saada joku asia päätökseen. Jos Heiniltä kysytään mikä on hänelle tärkeää elämässä hän mainitsee sen että saisi olla osaltaan puolustamassa eläinten oikeuksia. Hän haluaisi myös oppia soittamaan huuliharppua kuten ihailemansa mies, Nuuskamuikkunen.


Luonut
Tiina Rae




Tiina-Mari Elina Rae, 19-vuotias vaaleaverikkö Pelkosenniemeltä. Tiina tuli Rovalan media-linjalle käytyään lukion kunniakkaasti Kemijärvellä. Rovalaan Tiina tuli, koska media-ala kiinnostaa sekä saman linjan aiemmin käyneen iso-siskon antaman positiivisen palautteen myötä.

Tiinan harrastuksiin kuuluu mm. penkkiurheilu, erityisesti jääkiekko ja jalkapallo. Tiina urheilee myös itsekin mielellään rullaluistellen ja luistellen. Valokuvaus kiinnostaa ja tulevaisuudessa Tiina haluaisi perehtyä aiheeseen enemmän.

Vapaa-ajallaan Tiina katsoo mielellään elokuvia ja kuuntelee musiikkia- Musiikki maku on laaja ja lempielokuvakseen Tiina nimeään Taru Sormusten Herrasta.

Tulevaisuuteen Tiina katsoo avoimesti eikä ota siitä turhia paineita. Haaveena Tiinalla on joskus lähteä katsomaan jalkapalloa Espanjaan sekä päästä talviolympialaisiin.

Parhaimipina muistoina Tiinan mieleen elämänvarrelta ovat jääneet ystävien kanssa vietetyt hetket.
Tiina asuu tällä hetkellä Rovaniemen keskustassa ystävänsä Heinin kanssa. Rovaniemen kaupunki alkaa olla jo tuttu ja Tiina uskoo että vuosi tulee kulumaan mukavasti.

Minna Hukka

keskiviikko, lokakuu 01, 2008

Meillä on hauskaa :)

perjantai, elokuu 29, 2008



JESSE KOSKELA

Jesse Juhani Koskela on Ivalosta kotoisin oleva 24-vuotias Rovala-Opiston Media- ja elokuvatyölinjan opiskelija. Hän muutti 16-vuotiaana Rovaniemelle koulujen perässä, mitä hän pitää elämänsä tärkeimpänä tapahtumana; omien sanojensa mukaan Ivalo on syvältä. Jesse kävi vajaan lukuvuoden Rovaniemen ammattikoulun kokkipuolta, minkä jälkeen hänellä meni sukset ristiin opettajien kanssa. Sen jälkeen hän siirtyi ammattikoulun automaalarilinjalle ja kolmessa vuodessa hän kävi sen kunnialla läpi.

Jessen harrastuksiin kuuluvat pyöräily, videoeditointi, kissan ulkoilutus ja toisinaan hän pelaa pleikkarilla. Hän pitää myös matkailusta ja harrastaisi sitä koko ajan, mikäli hänellä olisi vain rahaa. Jessen musiikkimakuun kuuluvat Turmion Kätilöt, Birthday Massacre, Scootter ja ”dance-shitti”. Lempielokuvikseen hän mainitsee muun muassa The Crow’n, Matrixin, Saksikäsi Edwardin, Sweeney Toddin sekä myös ikiaikaisen legendan Terminator 2:n. Jesse kertoo, että hänen lempiruokansa on ruisleipä ja lempijuomiinsa kuuluvat lonkero, raaka Leijona-viina, myös Leijonan pastillishotti.

Jessen paras luonteenpiirre on omien sanojensa mukaan hänen ystävällisyytensä, mutta hän tunnustaa olevansa toisinaan äkkipikainen ja hän saattaa sanoa toiselle ihmiselle aika rumasti.

Jesse haaveilee omasta vaimosta ja autosta ja vähästressisestä työpaikasta, joka voi olla oikeastaan mikä vain, jos palkka on vain kohdillaan. Jesse toivoisi Suomeen lisää työpaikkoja, hän kertoo, että Rovaniemeltä on hankala saada töitä. Amerikkaan hän haluaisi parempaa koulutustasoa. Jesseä mietityttää myös amerikkalaisten seikkailut Lähi-idässä.

Kaiken kaikkiaan Jesse on leppoisa nuorimies, jolla on myös syvällisempiä ajatuksia. Mukava jätkä.


Joni Aapaoja




torstai, elokuu 28, 2008

Matti Pasanen



Matti Pasanen syntyi 29.06.1988 Rovaniemellä, missä hän asuu edelleen. Kirjoitti ylioppilaaksi kesällä 2008. Vapaa-aika kuluu harrastuksien parissa, kuten elokuvat, kirjat, sarjakuvat, hän kirjoittaa myös elokuvien käsikirjoituksia omaksi ilokseen.

Musiikkimakuun kuuluu lähinnä klassinen ja elokuvamusiikki, myös Dimmu Borgir on suosiossa.

Suosikki elokuvia ovat rikosdraamat sekä toiseen maailmansotaan liittyvät elokuvat. Romanttiset komediat ja kauhuelokuvat sen sijaan eivät miellytä yhtään. Matti kuuluu kirkkoon, mutta vain tavan vuoksi. Tulevaisuudessa hän aikoo opiskella samaa alaa joko ulkomailla tai sitten Suomessa. Tässä koulussa hän pyrkii oppimaan kaikki perusasiat, ohjaaminen kiinnostaa erityisesti. Haaveena olisi ohjata isonbudjetin elokuva liittyen toiseen maailmansotaan, elokuva olisi osittain fiktiivinen.

Matin elämään vaikutti Schindlerin lista niminen elokuva, mikä kertoo Oskar Schindleristä, joka pelastaa 1100 juutalaista keskitysleiriltä tehtaaseensa.

Elokuva herätti kipinän elokuvien tekemisestä, se sai myös hänet miettimään miten arvottomana ihmistä pidetään sota-aikana.

Miika Virkkula


Henkilökuvaus Keijo Vierelä

Tämä on henkilökuvaus Keijo Vierelästä. Hän on 27-vuotias mies Rovaniemeltä. Lyhyesti hän kertoo olevansa bassotaiteilija. Rovalaan hän haki media- ja elokuvatyön linjalle, koska häntä kiinnostaa kuvaaminen, editoiminen ja kuvien muokkaus, eikä linjalla ole paljoa teoriaa, vaan keskitytään käytännön tekemiseen.

Keijo pitää musiikista, piirtämisestä ja valokuvauksesta. Hän ei osaa sanoa, mistä ei pidä, vaikka kaikki muu kuin edellä mainitut asiat ovat vähemmällä sijalla. Keijon musiikkimaku on ytimekkäästi raskas metalli ja hän soittaa bassoa yhtyeessä Absessi. Hänen elämänsä tärkein tapahtuma onkin keikka vuoden 2008 Simerockissa ja siitä seurannut erittäin positiivinen palaute.

Jos Keijo juo, hän juo viinaa, kunnes puhekyky menee. Hänen lempijuomansa on kylmä olut, joka on parasta monen muunkin mielestä. Keijo katsoo tulevaisuuteen avoimin mielin.


Miikka Honkanen

Joni Tapani Aapaoja

Mediatakomon Posion vahvistus Joni Tapani Aapaoja syntyi 30.03.1989. Peruskoulun ja lukion hän kävi posiolla ja hakeutui sen jälkeen opiskelemaan media-alaa. Useiden hakuvaihtoehtojen jälkeen Joni päätyikin Rovalan media- ja elokuvalinjalle joka tuntuikin hyvältä vaihtoehdolta. Harrastuksiin kuuluu video- ja valokuvaus, runojen kirjoittaminen, musiikin kuuntelu sekä soittaminen. Kitaran ja basson soittaminen luonnistuu hieman paremmin, kuin koskettimien sekä rumpujen soittaminen. Musiikkityyli on hieman laajempi beatlesistä örinä heavyyn ja örinä heavysta Islantilaiseen valaan lauluun. Tärkein tapahtuma Jonilla sijoittuukin vuoteen -95, jolloin hän näki ensimmäistä kertaa Apulannan –mitä kuuluu- musiikkivideon mtv3:n Jyrki ohjelmassa.




Keijo Vierelä

Miika Virkkula

1.5.1987

Kävi Sallassa peruskoulun sekä yhden vuoden lukiota jonka jälkeen muutti Rovaniemelle ja suoritti siellä kolmessa vuodessa liiketalouden perustutkinnon. Heinäkuussa 2007 siirtyi valtion palvelukseen aloittaessaan asepalveluksen Lapin lennostossa. Palvelus loppui vuoden päästä ja heti reserviin päästyään haki Rovalaan opiskelupaikka.

Harrastuksiin kuuluu tietokoneella istuskelu sekä kaikenlainen kuntoilu rullaluistelusta kuntosalilla käyntiin. Elokuvamakuun kuuluvat kaikki genret eikä selviä suosikkeja ole. Musiikkimaku painottuu vahvasti raskaamman musiikin puolelle. Unelmana olisi työskennellä elokuvien tuotannossa jollain asteella. Elämän mullistavin kokemus oli käynti Saksenhousessa, keskitysleiri berliinissä joka oli muutettu museoksi.



Eero Harju


Henkilöhaastattelu

Miikka Honkanen


Miikka Honkanen on nuori Rovalassa opiskeleva suomalaismies. Miikka syntyi Elimäellä 13.12.84, mutta opiskelupaikka ja nainen ajoivat hänet Rovaniemelle kaksi vuotta sitten. Miikka suoritti siviilipalveluksen v. 2003 - 2004, josta hän ei kuitenkaan liiemmin pitänyt. Joulukuussa hän on ollut naisensa kanssa yhdessä viisi vuotta.

Media-ala kiinnostaa ja Rovalan jälkeen olisi tarkoitus hakea Lapin yliopistoon jatkamaan opintoja. Kirjoittaminen monessa muodossa on Miikalla hallussa. Hän on jopa julkaissut oman runokirjan viime tammikuussa nimeltä ”Klisee.” Runojen ohella Miikka pitää myös B-luokan elokuvista, PC-peleistä ja oluesta, mutta musiikki on lähimpänä hänen sydäntään; tarkemmin sanottuna laulaminen.

Miikan tarkoituksena olisi pistää pystyyn oma bändi, jossa hän olisi solistin roolissa. ”Laulamisesta saan kiksejä ja siinä tuntee parantuvansa. Kritiikki ei kiinnosta”, sanoo Miikka. Omien sanojen mukaan Miikka ei kuulu kirkkoon ja on poliittisesti epäkorrekti, mutta päästäksesi pintaa syvemmälle paras mahdollisuutesi olisi tarjota hänelle kalja.

"Tärkein tapahtuma, joka muutti maailmannäkemyksesi?"

Toka luokalla näin ’Braindead’- elokuvan ja siitä syntyi intohimo splatter/kauhu – leffoihin.



Matti Pasanen

Tunnisteet: , ,

torstai, tammikuu 31, 2008

Herra Mäkinen

keskiviikko, tammikuu 30, 2008

Nälkä

keskiviikko, tammikuu 23, 2008

Adressi ihmiskunnan tuhoamisen puolesta

maanantai, tammikuu 07, 2008

Huikea samurai-tarina!

Samurai

Tunnisteet: ,

torstai, joulukuu 20, 2007

Mediatakomon joululähetys löytyy poikkeuksellisesti:


TÄÄLTÄ

Lähetyksen kesto lähes 50 minuuttia. latautuu hitaasti hitailla yhteyksillä!

Tunnisteet:

perjantai, marraskuu 23, 2007

Cooking by the Book

Kuinka kakku valmistetaan!

maanantai, marraskuu 12, 2007

RolloVideot: Viimeiset sanat

RolloVideot: Viimeiset sanat

Blogged with Flock

tiistai, lokakuu 30, 2007

RolloVideot: Changing Faces-näyttely

RolloVideot: Changing Faces-näyttely

Blogged with Flock

keskiviikko, lokakuu 24, 2007

RolloVideot: Arktinen Vimma 07

RolloVideot: Arktinen Vimma 07

RolloVideot: Kebabseikkailu alkaa

RolloVideot: Kebabseikkailu alkaa

RolloVideot: Jenkkirautaa Rovaniemellä

RolloVideot: Jenkkirautaa Rovaniemellä

torstai, lokakuu 18, 2007

Veripalvelu

Tunnisteet:

keskiviikko, lokakuu 17, 2007

Taikakädet video
Hieroja kertoo ammatistaan

Tunnisteet:

tiistai, lokakuu 16, 2007

hukassa

Tunnisteet:

alatalo animaatio

Tunnisteet:

HIRVIÖRAVINTOLA:
LORDIN ROCKTAURANT

Tunnisteet:

Rovaniemen tulimies!
VIDEO

Tunnisteet:

maanantai, lokakuu 08, 2007

Nightwish Rovaniemen Citymarketissa!
-video

Tunnisteet:

maanantai, syyskuu 24, 2007

Rollo ABC

L
Joulu ei tunnu joululta eikä talviurheilu onnistu ilman (lähes) kaikkien suomalaisten rakastamaa lunta.
Lumi saattaa tuoda mukanaan monia talvimuistoja - menneiden talvien hiihtoretkiä tai lapsuuden
lumisotia, jotka toisinaan äityivät melkoisen totiseksi taisteluksi. Talvi tulee ainakin omasta mielestäni silloin kun ensilumikin tulee. Lappiin se yleensä kyllä tuleekin ajallaan.

Lumen tärkeyden meille lappilaisille huomaa siitäkin, että erilaisille lumityypeille on keksitty omat nimensä. Tässä muutama:

- Puuterilumi: Kevyt, jauhemainen lumi, jota sataa usein kovilla pakkasilla kun on kuivaa.

- Nuoska: Pehmeämpää ja kosteampaa lunta, joka narskuu kivasti kenkien alla.

- Räntä: Kohtuullisen inhottavaa ja vetistä lunta. Räntää sataa kun lämpötila on lähellä nollaa ja ilma on kosteaa.

Koettakaa nauttia tulevasta talvesta ja lumesta niin kuin suinkin pystytte! Joulupukki ei tuo lahjoja
kärttyisille opiskelijoille. Moro!







Tunnisteet:

sunnuntai, syyskuu 23, 2007

Ilmastonmuutos

Ihmiset tuottavat suuria määriä kasvihuonekaasuja (esim. hiilidioksidi), jotka voimistavat kasvihuoneilmiötä. Sen seurauksena ilmasto muuttuu.
Maapallon keskilämpötila on noussut 1850-luvulta 0,6°C ja mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan, sitä merkittävämmäksi käy ihmisen osuus ilmaston muuttamisessa.
Merkittävin päästöjen lähde on hiilen, öljyn ja maakaasun käyttäminen energiantuotannossa ja liikenteessä.
Ilmaston muuttumisen seurauksia ovat mm: kuivat alueet kuivuvat ja sateet lisääntyvät kosteilla alueilla, merenpinta nousee, lämmennyt ilmakehä sitoo enemmän kosteutta, mikä lisää ukkosmyrskyjen voimaa. Matkailualan on kehitettävä uusia matkailumuotoja lumen vähentymisen vuoksi ja terveydenhuollossa tärkeintä on mahdollisten helleaaltojen lisääntymiseen varautuminen.
Ilmaston lämpenemistä voidaan hidastaa vähentämällä kasvihuonekaasujen päästöjä.
Suomella on verraten hyvät mahdollisuudet sopeutua ilmastonmuutokseen korkean elintason vuoksi. Energiantuotannossa lämpenevä ilmasto tarjoaa mahdollisuuksia kehittää bioenergian ja vesivoiman käyttöä.
Ottakaamme neuvosta vaarin.

perjantai, syyskuu 21, 2007

K

Kuutamossa istuin ja mietin niitä näitä
Konttisen kenttää ja pirun kylmiä säitä
Koirankakka kiilteli katulampun valossa
Kurkisteli huru-ukko naapuritalossa

Kuutamossa kuljin mieli allapäin
Kurttuuntuneet varpaat kengänreijistä näin
Kurjaako elo vain on pohjolassa?
Kunnes seuraavaksi huomasinkin istuvani kapakassa

Kylmän koffin kolmosen eteheni sain
Kurkusta sen kumosin ja toisen perään hain
Kurtistelin kulmiain kun korvissani soi
Kaija Koo ja metsän hongat huminoi

Koskikadun kautta lähdin Korkalovaaraan
Karhuntiellä törmäsin merkilliseen kaaraan
Kirkkaan neot karvanopat kiikkui ikkunassa
Kumit puhki edestä ja katto kumarassa

Kömmin sisään mobiiliin ja mitä siellä näin!
Kerho omituisten otusten naamat nurinpäin
Kohtisuoraan tuijotti mua Lordi sekä Tuisku
Kuumotti pian nenänpäätä möröltä saatu muisku!

Keskiyöhön laulettiin me kovaa ja korkealta
Kinkerit nää kundien raikui kiesin alta
Kotiportilla unohdin mistä olin tullu
Kaljan tekemä tepponen, vai olenko kuuhullu?



Kiitos ja anteeksi

Tunnisteet:

Bändejä Rovaniemeltä.

Rovaniemellä on syntynyt monta bändiä/artistia, jotka ovat luoneet hyvää kuvaa kaupungista ja jopa tuoneet kaupungin ihmisten tietoisuuteen. Kaikki eivät kuitenkaan tiedä artistien taustoja tai heidän suhdettaan Rovaniemeen, joten on hyvä kertoa jonkinlainen yleiskatsaus pariin tunnettuun bändiin.

Bleak on vuonna 1996 perustettu rock-yhtye. Alun perin yhtye soitti grungea, mutta myöhemmässä vaiheessa tyyli muuttui suoraviivaisemmaksi rockiksi. Vuonna 2000 yhtye hajosi jäsenten hajaannuttua ympäri Suomea. Bändi kuitenkin aloitti toimintansa uudelleen vuonna 2002, mutta tällä kertaa Helsingissä. Kovan työn jälkeen yhtye sai levytyssopimuksen ja vuonna 2006 ilmestyi heidän ensimmäinen pitkäsoitto. Jatko on lupaavaa sillä seuraavaa levyä kaavaillaan ensi vuodeksi.

Kaikki tuntevat Lordin. Bändi joka toi Suomelle ensimmäisen voiton euroviisuista. Yhtyeen keulahahmo Tomi Putaansuu, joka on kotoisin Rovaniemeltä, perusti Lordin vuonna 1996 Helsingissä. Suurimman innoituksen "hirviömeininkiin" Putaansuu on saanut Kiss-yhtyeeltä, jonka keulahahmona toimii Gene Simmons. Nykyään bändien keulakuvat ovat ystäviä keskenään. Lordilta on tähän mennessä ilmestynyt 3 albumia joista viimeisin on päässyt Suomen Top 40-listan ykköseksi.

Tunnisteet:

Rollo ABC


Depressio väijyy jälleen nurkan takana. Rollossa päivät lyhenevät nopeaan ja pian kaamos tuo masentavan hämärät päivänsä. Valon puute tekee valitettavan monelle hallaa, eikä edes kaunis tähtitaivas revontulineen piristä mieltä. Tämä synkkyys voi viedä pahimmillaan hengen.

Useilla paikallisilla, joiden suku on majaillut näillä pohjolan pimeillä mailla kauemman aikaa, on suojanaan geneettinen sopeuma. Siispä depis ei pääse järsimään heitä yhtä helposti kuin niitä reppanoita, jotka ovat valoisempien seutujen lapsia. Saattaapa tuo tuleva pimeys olla ensikertalaiselle hienokin kokemus, mutta kyllä elimistön D-vitamiinin puutteesta johtuva kemiallinen epätasapaino jyrää pian senkin ihastelijan mielialan matalaksi.

Kotikonsteja kaamosmasennusta vastaan hehkutetaan nyt joka suunnasta. Onpa joku keksinyt kaamosvalaisimenkin. Syysmasennuksesta kärsivä koettaa kuitenkin monesti parantaa oloaan alkoholin avulla, mutta useimmiten se vain pahentaa masennusta. Onneksi Rovaniemellä on vallan mainiot mielenterveyspalvelut, joihin voi hakeutua, jos depressio tuntuu jäytävän sielua ylivoimalla. Paras neuvo välttää depis taitaa kuitenkin olla se perinteinen; ylös, ulos ja lenkille!

Tunnisteet:

Etäisyydet

Rovaniemen ollessa niinkin pohjoisessa, että sillä on kunnia pitää hallussaan ennätystä maailman pohjoisimman McDonals ravintolan sijainnista, on turvallista mennä sanomaan, että Rovaniemeltä on pitkä matka lähes minne vain. Rovaniemen maalaiskunnat on yhdistetty itse kaupunkiin, joka sai aikaan sen, että Rovaniemi on pinta-alaltaan suomen suurin kaupunki, joten matkat eri kaupunginosista keskustaan saattavat venyä jopa sadan kilometrin pituisiksi. Tässä mielessä Rovaniemen keskusta on paikka, jonne on pitkä matka jopa itse Rovaniemeltä, puhumattakaan muista kaupungeista.

Jos tahdot vierailla Ranuan eläinpuistossa katselemassa suomen ainoita jääkarhuja, tai muita Suomelle tyypillisiä eläinlajeja, kuten kyykäärmeitä ja sorsia, joudut matkustamaan vain 79 kilometriä. Tämä matka ei ehkä ole paljoakaan nykyisillä liikenneyhteyksillä, mutta Ranua onkin ainoa isohko kaupunki, jonne on Rovaniemeltä alle sadan kilometrin matka.

Toiseksi lähimpänä matkakohteiltaan kiinnostavaksi mainittavana kaupunkina tulee Kittilä, joka on tunnettu suomalaisten parissa parhaiten Levin hiihtokeskuksesta. Muu maailma tuntee Kittilän paremmin Kanadalaisen kaivosyhtiön Agnico-Eaglen vielä rakenteilla olevasta euroopan suurimmasta kultakaivoksesta, joka valmistuu Suurikuusikkoon. Tai sitten ei. Matkaa kittilään on vain 149 kilometriä.

Muita alle kolmensadan kilometrin päässä sijaitsevia kohteita ovat Kuusamo (192 km), jossa sijaitsee Rukan talviurheilukeskus, Oulu (207 km), jossa sijaitsee kuuluisa Oulun tuomiokirkko, Muonio (235 km), jossa ei sijaitse oikeastaan mitään erityisen tunnettua, mutta josta on kuitenkin löydetty kivikautisia asuinpaikkoja ja joka poltettiin kokonaan Lapin sodassa, ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä Ivalo (288 km), joka on tunnettu osa Inarin kuntaa, jonka vaakunassa on kala varustettuna jättimäisillä poronsarvilla. Jo tämä vaakuna antaa hyvän syyn vierailla Inarissa. Nähtävyyksiä Inarissa ovat esimerkiksi Lutto-joki, joka oli legendaarisen Raja-Joosepin "kotijoki", tai vaikkapa Ivalojoki, joka tunnetaan myös kullankaivuualueena. Myös monet kuuluisuudet ovat kotoisin Inarista, kuten esimerkiksi legendaarinen Raja-Jooseppi ja Meänteis, joka oli 1950- ja 1960-luvulla Saariselän Lankojärvellä turvekammissa asunut erakko. Jopa kuuluisat nimet kuten Kirjailija Kullervo Kemppinen ja Yrjö Teeriaho ovat kirjoittaneet kirjoissaan Meänteisistä.

Yhä kauempana sijaitsevia kohteita ovat Kilpisjärvi (429 km), joka kuuluu Enontekiön kuntaan (mainittakoon, että vaikka Muonion Keräs-Sieppi ja Toras-Sieppi eivät enää kuulu Enontekiön kuntaan, ne kuuluvat Enontekiön luonnonhistorialliseen maakuntaan), ja jossa sijaitsee Saana-tunturi, Kuopio (491 km), jossa pidetään vuotuiset Kuopion kansainväliset viinijuhlat, Nuorgam (496 km), joka on tunnettu Alkosta, jonka asikkaista 90% on norjalaisia. Nuorgam on myös Suomen pohjoisin kylä, mutta se alkaa olla jo nippelitietoa.

Jyväskylä (545 km) on ensimmäinen suuri kaupunki, joka ylittää 500 kilometrin matkan. Jyväskylä alkaa jo olla sen suuruusluokan kaupunki, että katsoi mihin tahansa, siellä on kulttuuria, matkailukohteita ja nähtävyyksiä, joten tiivistettynä Jyväskylä on jo nähtävyys itse.

Yhä kauemmas mentäessä vastaan tulee väistämättä Tampere (683 km), jonka Keskustorin Vanhan kirkon tapulin koordinaatit ovat 61° 29" 54' pohjoista leveyttä ja 23° 45" 42' itäistä pituutta. Tampereella on myös kuvattu monia suosittuja elokuvia ja sarjoja, kuten Mummo (1987–1988), Työmiehen päiväkirja (1967) ja Kyllä, isä osaa (1993–1994). Voin suositella lämpimästi Tampereella käymistä, mikäli tahtoo matkustaa 683 kilometriä etelään, eikä ole vielä varma minne tahtoisi mennä.

Todella kauas mentäessä saattaa päätyä Helsinkiin (815 km), joka on tunnettu esimerksiksi niistä tosiseikoista, että oranssi on Helsinkin metron tunnusväri, ja siitä, että yksi Helsingin merkittävimmistä funktionalistisista rakennuksista on Makakratalo. Jotkut tuntevat Helsingin myös Suomen pääkaupunkina.

Helsingistä eteenpäin mentäessä päätyy useasti Hankoon (924 km), joka on Suomen eteläisin kaupunki, ja josta ei todellakaan ole pitkä matka oikein minnekkään, paitsi Rovaniemelle. Lähin kaupunki Hangosta on Tammisaari, joka sijaitsee siitä vain 35 kilometrin, eli lyhyen kävelymatkan päässä. Jos tahdot Hankoon, etkä tiedä mitä siellä tekisit, kannattaa tarkistaa Hangon Regatta heinäkuussa ja Valssifestivaalit elokuussa.

Vaikka Rovaniemi on kaukana, se on kaikesta huolimatta todella suosittu matkakohde. Suomen kulttuuripääkaupungin maine tuskin haittaa, mutta todellisia vetonauloja Rovaniemellä ovat Lordi-yhtyeen perustama Lordi Rocktaurant ravintola ja +0,2 °C vuoden keskilämpötilana. Pakko sanoa, että Rovaniemi oikein mukava paikka.

Tunnisteet:

Rollo °C

Illat alkaa pikkuhiljaa olla kylmiä jos nyt koskaan lämpimiä ovat olleetkaan. Toppatakit ja kaakao nousee myyntilistoilla ylöspäin samaa tahtia kuin elohopea mittarissa laskee. Lapsilla on jo lumilinnojen pohjapiirustukset valmiina. Äkkiä aurinkoa ottamaan kun vielä kerkiää, tiiä vaikka olis maa valkosena huomenna.

Tunnisteet:

Rollo ABC


Antti Tuisku

Antti Tuisku on nuori suomalainen pop-laulaja Rovaniemeltä. Hän tuli Suomelle tutuksi, kun osallistui Idols-koelauluihin vuonna 2003. Hän saavutti heti varsinkin nuorten tyttöjen suosion, mutta jäi silti kilpailussa kolmanneksi Jani Wickholmin tullessa toiseksi ja Hanna Pakarisen voittaessa. Tuisku on silti lyhyen uransa aikana jo myynyt enemmän levyjä, kuin hänet kilpailussa voittaneet Wickholm ja Pakarinen. Hänen tunnetuimpia lauluja ovat mm. En halua tietää ja Tyhjä huone.

Hän on muutamassa vuodessa ehtinyt julkaista jo viisi albumia. Niistä New York-Rovaniemi-kaksikko teki historiaa, kun Tuisku julkaisi nämä kaksi albumia yhtä aikaa. Suomessa ei ole kukaan artisti ennen julkaissut kahta erillistä albumia samana päivänä. Kaiken lisäksi ne menestyivät hienosti. New York pinkaisi Suomen albumilistan ykköseksi ja Rovaniemi kakkoseksi heti perään. Hänet tunnetaan musiikkinsa lisäksi myös iloisesta julkisuuspersoonastaan sekä hänen konserttiensa energisistä lavaesiintymisistä ja tarkasti hiotuista koreografioista. Tuiskun albumit eivät aina ole saaneet kriitikoilta kovin innokasta vastaanottoa, mutta hän sanookin tekevänsä musiikkiansa faneille eikä kriitikoille.

Tuisku on myös tunnettu ympäristöasioiden puolestapuhuja. WWF myönsi hänelle vuonna 2007 tunnustuspalkinnon hänen luonnonsuojelua edistävästä viestistä, jolla uskotaan olevan vaikutus varsinkin nuoriin ihmisiin. Ennen pop-uraansa Tuisku työskenteli kaupan kassalla Rovaniemellä Siwassa. Nykyään kyseessä oleva kauppa on tunnettu Antti Tuiskun Siwana.

Tunnisteet:

F

Fiktio, herra Fiktio. Tuo iloinen lihava mies punaisine vatteineen ja valkoisine tekopartoineen.
Mies, jonka muita nimityksiä ovat esim. joulupukki, Santa Claus, Father Christmas ja Pyhä Nikolaus.
Kuka tietää miten pukki alunperin eksyi Korvatunturilta Napapiirille, mutta tärkeintä lienee, että joka vuosi tuhannet turistit ympäri maailmaa raahautuvat Rovaniemella tapaamaan tuota hymyilevää veikkoa.

Nykyisellä cola-pukilla ei kuitenkaan ole paljoakaan yhtesitä alkuperäisen suomalaisen joulupukin/nuuttipukin kanssa. Aito suomalainen joulupukki pukeutui hedelmällisyyden symboliksi, pukiksi. Hänen asuunsa kuului yleensä turkki, tuohinaamari sekä pukin sarvet. Nuuttipukki kierteli talosta taloon juoden hänelle tarjottua alkoholia, mistä johtuen hän oli usein (lähes aina) humalainen. Pukki pelotteli lapsia, mutta saattoi joskus jopa heltyä jakamaan lahjoja kilteille lapsille. Tuhmat lapset, kuten kaikki tietävät, saivat tyytyä risuihin.

Nykyisessa pukissamme risteytyvät niin suomalaiset, brittiläiset kuin amerikkalaisetkin jouluperinteet. Brittiläinen Father Christmas on saanut suomalaisen nimen Joulupukki. Hän näyttää amerikkalaiselta cola-pukilta punaisine nuttuineen ja valkoisine partoineen ja matkustaa amerikkalaista syntyperää olevan Petteri Punakuono nimisen poron vetämällä reellä.

Täällä lisää mielenkiintoisia faktoja joulupukista: http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1996/20.joulukuu/PUKKI.HTM

Tunnisteet:

maanantai, syyskuu 17, 2007

Linjan esittelyvideo on valmistunut:


ESITTELY

Tunnisteet: ,

keskiviikko, syyskuu 05, 2007

Media- ja elokuvatyö linjan toinen projekti videokameroiden kanssa.

http://rollokuvat.blogspot.com/2007/09/projekti-2sen-kuvauksissa.html

Tunnisteet:

perjantai, elokuu 24, 2007

UUDET TAKOMOLAISET ESITTÄYTYVÄT

Tunnisteet:

torstai, elokuu 23, 2007

PERSOONALLINEN PUKEUTUMINEN

Tunnisteet:

Monta tapaa liikkua

Tunnisteet:

TYYLIKYSYMYS

Tunnisteet:

Ihmisten suhtautuminen pukeutumiseen

-juttu ihmisten pukeutumistottumuksista

Tunnisteet:

tiistai, elokuu 21, 2007







UUSI KURSSI ALKOI EILEN!!

Tunnisteet:

torstai, toukokuu 24, 2007

KEVÄÄN PIKKUFESTARI:

KOUTA TYÖNSI KÄTENSÄ
-lyhytelokuva

NUMMIKIRVINEN
-musiikkivideo

Tunnisteet: