Eeron Levynurkka

Fear Factory – Transgression
Fear Factory lukeutuu omissa kirjoissani niihin bändeihin, joiden jäsenten olisi ehkä jo pari levyä sitten kannattanut siirtyä muiden projektien pariin (Metallica köh köh)! Kun hankin itselleni Transgression – levyn, oli se mukiinmenevä metallielämys. Se oli vuonna 2005. Nykyään kun katson levyä suhteellisen objektiivisin silmin, korostuvat hyvät ja huonot puolet jotka myös ensimmäisellä kuuntelukerralla mieleeni iskostuivat.
Fear Factoryn seitsemäs studiolevy Transgression alkaa lupaavasti. Alkuraita ” 540,000° Fahrenheit” rävähtää kaiuttimiin mukavalla voimalla. Seuraava kappale ”Transgression” on selvästi levyn paras kappale. Siitä uhkuu into ja meno millä nämä miehet ovat tehneet musiikkia jo viisitoista vuotta. Tästä Eteenpäin voi astia kappale kappaleelta pienoista väsymystä. Loppua kohden meno yltyy välillä sekä liian melodiseksi, sekä liian rankaksi sekametelisopaksi. Transgression syyllistyy liikaa riffeillä pomputteluun siellä täällä, eikä monestakaan biisistä synny kokonaista elämystä. Levyn keskelle haudattu ”Echo Of My Scream” on höyheniin pakattua melodista metallia, jolle ei pitäisi löytyä tilaa Fear Factory:n plätyillä. Lisäksi ainakin kahteen kappaleeseen on jostain kumman syystä myös ängetty jousisoittimia taustalle. Vaikea kuvitella mitä ne tekevät, ennen niin rajua ja energistä industriaalideathmetallia soittaneen yhtyeen levyllä. Mukaan on myös eksynyt U2 – coveri ”I Will Follow”, (päätä alkaa särkeä). Viimeinen raita on sitten ihan mukavaa tykitystä, mutta tulee aivan liian myöhään. Raymond Herreran konetarkasta rummuttelusta ei voi erehtyä tälläkään kertaan. Burton C. Bell hoitaa vokaalit kotiin, muttei ehkä samanlaisella voimalla kuin ennen. Kitaristiksi jo levy sitten ylennetty Christian Olde Wolbers napauttaa sormille hienosti kaikkia epäilijöitä sormille jo toistamiseen. Kaipaan silti yhä Dinoa. Itselläni on Transgressionista se kalliimpi paketti, johon on mukaan liimattu myös making of – dvd. Mukava bonus ja sisältää myös musiikkivideot kappaleille ”Transgression”, ”Spinal Copression” sekä ”Moment Of Impact”.
Monet sanovat Fear Factoryn oleva bändi, jonka kuuntelulla useat nuoret aloittavat rankempaan musiikkiin tutustumisen. Transgression on todellakin levy tähän tehtävään. Rankat alkuraidat ja keskivaiheen hempeilyt, ovat varmasti nuorempien kuuntelijoiden korville karkkia. Älkää toki käsittäkö väärin, levyhyllyssäni on aina paikka Transgressionille, niin kuin on muillekin Fear Factoryn levyille. Halusin vain enemmän, rankempaa ja tiukemmassa paketissa.



Fear Factory – Transgression
Fear Factory lukeutuu omissa kirjoissani niihin bändeihin, joiden jäsenten olisi ehkä jo pari levyä sitten kannattanut siirtyä muiden projektien pariin (Metallica köh köh)! Kun hankin itselleni Transgression – levyn, oli se mukiinmenevä metallielämys. Se oli vuonna 2005. Nykyään kun katson levyä suhteellisen objektiivisin silmin, korostuvat hyvät ja huonot puolet jotka myös ensimmäisellä kuuntelukerralla mieleeni iskostuivat.
Fear Factoryn seitsemäs studiolevy Transgression alkaa lupaavasti. Alkuraita ” 540,000° Fahrenheit” rävähtää kaiuttimiin mukavalla voimalla. Seuraava kappale ”Transgression” on selvästi levyn paras kappale. Siitä uhkuu into ja meno millä nämä miehet ovat tehneet musiikkia jo viisitoista vuotta. Tästä Eteenpäin voi astia kappale kappaleelta pienoista väsymystä. Loppua kohden meno yltyy välillä sekä liian melodiseksi, sekä liian rankaksi sekametelisopaksi. Transgression syyllistyy liikaa riffeillä pomputteluun siellä täällä, eikä monestakaan biisistä synny kokonaista elämystä. Levyn keskelle haudattu ”Echo Of My Scream” on höyheniin pakattua melodista metallia, jolle ei pitäisi löytyä tilaa Fear Factory:n plätyillä. Lisäksi ainakin kahteen kappaleeseen on jostain kumman syystä myös ängetty jousisoittimia taustalle. Vaikea kuvitella mitä ne tekevät, ennen niin rajua ja energistä industriaalideathmetallia soittaneen yhtyeen levyllä. Mukaan on myös eksynyt U2 – coveri ”I Will Follow”, (päätä alkaa särkeä). Viimeinen raita on sitten ihan mukavaa tykitystä, mutta tulee aivan liian myöhään. Raymond Herreran konetarkasta rummuttelusta ei voi erehtyä tälläkään kertaan. Burton C. Bell hoitaa vokaalit kotiin, muttei ehkä samanlaisella voimalla kuin ennen. Kitaristiksi jo levy sitten ylennetty Christian Olde Wolbers napauttaa sormille hienosti kaikkia epäilijöitä sormille jo toistamiseen. Kaipaan silti yhä Dinoa. Itselläni on Transgressionista se kalliimpi paketti, johon on mukaan liimattu myös making of – dvd. Mukava bonus ja sisältää myös musiikkivideot kappaleille ”Transgression”, ”Spinal Copression” sekä ”Moment Of Impact”.
Monet sanovat Fear Factoryn oleva bändi, jonka kuuntelulla useat nuoret aloittavat rankempaan musiikkiin tutustumisen. Transgression on todellakin levy tähän tehtävään. Rankat alkuraidat ja keskivaiheen hempeilyt, ovat varmasti nuorempien kuuntelijoiden korville karkkia. Älkää toki käsittäkö väärin, levyhyllyssäni on aina paikka Transgressionille, niin kuin on muillekin Fear Factoryn levyille. Halusin vain enemmän, rankempaa ja tiukemmassa paketissa.



0 kommenttia:
Lähetä kommentti
<< Etusivu