Eeron Levynurkka





AC/DC – Black Ice

Kukapa ei joskus olisi karjunut auton radiosta pauhaavan Thunderstruckin tahtiin, tai tapaillut Back In Blackin introa tennismailalla, tai jollain muulla yhtä käypällä kitaran korvikkeella. Itse lankean kumpaakin kategoriaan häpeilemättä.

AC/DC:n Black Ice –levyn ja aikaisemman Stiff Upper Lip:n välillä on kahdeksan vuotta ja moni alkoi jo epäillä onko Australian poikien levytykset jo nähty. Onneksi pahimmat pelkomme osoitettiin jälleen vääriksi ja kauppojen hyllylle ilmestyi tänä syksynä AC/DC:n 16. studioalbumi Black Ice. Toisaalta on vaikea sanoa montako kokonaista levyä AC/DC on julkaissut euroopassa, koska viittä yhtyeen kappaletta ei ole virallisesti julkaistu Australian ulkopuolella.

Se joka aikoinaan ihastui AC/DC:n miehekkääseen kitarointiin, ei tule pettymään tämänkään levyn kanssa. Black Ice:n ensimmäinen raita ”Rock ’N Roll Train” kertoo, ettei Angus Youngin tunnuksenomaisesta riffittelystä voi erehtyä. Korviin pauhaa mahtavat säröt, jotka ovat kuin aikamatka 80-luvun AC/DC:n kultakaudelle. Joukosta löytyy niin raskasta äijähardrockia, kuten myös hieman lempeämpiä, bluesimaisia vetoja. Kun aletaan miettiä millä bändillä on miehekkäimmät biisien nimet, ei AC/DC voi olla kaukana kärjestä. Tälläkin kertaa mukana on "War Machine", "Rock n' Roll Dream" ja lempparini "Decibel", jotka kaikki uhkuvat äijäenergiaa. Levyn nimikkokappaleen ”Black Ice”:n sylkiessä viimeiset soundit ulos ei voi kuin tasailla hengitystä hiljokseen.

Tämä levy on kyllä ollut odottamisen arvoinen, eikä jätä ketään kylmäksi. Selvää livehuudatustahan tässä on takaa haettu, eikä se ei hidasta meininkiä yhtään. Nyt äkkiä AC/DC Suomeen keikalle, niin päästään testaamaan levy käytännössä. Rock on!

Neljä ja puoli viidestä.