
JESSE KOSKELA
Jesse Juhani Koskela on Ivalosta kotoisin oleva 24-vuotias Rovala-Opiston Media- ja elokuvatyölinjan opiskelija. Hän muutti 16-vuotiaana Rovaniemelle koulujen perässä, mitä hän pitää elämänsä tärkeimpänä tapahtumana; omien sanojensa mukaan Ivalo on syvältä. Jesse kävi vajaan lukuvuoden Rovaniemen ammattikoulun kokkipuolta, minkä jälkeen hänellä meni sukset ristiin opettajien kanssa. Sen jälkeen hän siirtyi ammattikoulun automaalarilinjalle ja kolmessa vuodessa hän kävi sen kunnialla läpi.
Jessen harrastuksiin kuuluvat pyöräily, videoeditointi, kissan ulkoilutus ja toisinaan hän pelaa pleikkarilla. Hän pitää myös matkailusta ja harrastaisi sitä koko ajan, mikäli hänellä olisi vain rahaa. Jessen musiikkimakuun kuuluvat Turmion Kätilöt, Birthday Massacre, Scootter ja ”dance-shitti”. Lempielokuvikseen hän mainitsee muun muassa The Crow’n, Matrixin, Saksikäsi Edwardin, Sweeney Toddin sekä myös ikiaikaisen legendan Terminator 2:n. Jesse kertoo, että hänen lempiruokansa on ruisleipä ja lempijuomiinsa kuuluvat lonkero, raaka Leijona-viina, myös Leijonan pastillishotti.
Jessen paras luonteenpiirre on omien sanojensa mukaan hänen ystävällisyytensä, mutta hän tunnustaa olevansa toisinaan äkkipikainen ja hän saattaa sanoa toiselle ihmiselle aika rumasti.
Jesse haaveilee omasta vaimosta ja autosta ja vähästressisestä työpaikasta, joka voi olla oikeastaan mikä vain, jos palkka on vain kohdillaan. Jesse toivoisi Suomeen lisää työpaikkoja, hän kertoo, että Rovaniemeltä on hankala saada töitä. Amerikkaan hän haluaisi parempaa koulutustasoa. Jesseä mietityttää myös amerikkalaisten seikkailut Lähi-idässä.
Kaiken kaikkiaan Jesse on leppoisa nuorimies, jolla on myös syvällisempiä ajatuksia. Mukava jätkä.
Joni Aapaoja
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
<< Etusivu