KARHUTIIMI

torstai, elokuu 28, 2008


Henkilöhaastattelu

Miikka Honkanen


Miikka Honkanen on nuori Rovalassa opiskeleva suomalaismies. Miikka syntyi Elimäellä 13.12.84, mutta opiskelupaikka ja nainen ajoivat hänet Rovaniemelle kaksi vuotta sitten. Miikka suoritti siviilipalveluksen v. 2003 - 2004, josta hän ei kuitenkaan liiemmin pitänyt. Joulukuussa hän on ollut naisensa kanssa yhdessä viisi vuotta.

Media-ala kiinnostaa ja Rovalan jälkeen olisi tarkoitus hakea Lapin yliopistoon jatkamaan opintoja. Kirjoittaminen monessa muodossa on Miikalla hallussa. Hän on jopa julkaissut oman runokirjan viime tammikuussa nimeltä ”Klisee.” Runojen ohella Miikka pitää myös B-luokan elokuvista, PC-peleistä ja oluesta, mutta musiikki on lähimpänä hänen sydäntään; tarkemmin sanottuna laulaminen.

Miikan tarkoituksena olisi pistää pystyyn oma bändi, jossa hän olisi solistin roolissa. ”Laulamisesta saan kiksejä ja siinä tuntee parantuvansa. Kritiikki ei kiinnosta”, sanoo Miikka. Omien sanojen mukaan Miikka ei kuulu kirkkoon ja on poliittisesti epäkorrekti, mutta päästäksesi pintaa syvemmälle paras mahdollisuutesi olisi tarjota hänelle kalja.

"Tärkein tapahtuma, joka muutti maailmannäkemyksesi?"

Toka luokalla näin ’Braindead’- elokuvan ja siitä syntyi intohimo splatter/kauhu – leffoihin.



Matti Pasanen

Tunnisteet: , ,