ROLLO TÄNÄÄN

perjantai, syyskuu 21, 2007

F

Fiktio, herra Fiktio. Tuo iloinen lihava mies punaisine vatteineen ja valkoisine tekopartoineen.
Mies, jonka muita nimityksiä ovat esim. joulupukki, Santa Claus, Father Christmas ja Pyhä Nikolaus.
Kuka tietää miten pukki alunperin eksyi Korvatunturilta Napapiirille, mutta tärkeintä lienee, että joka vuosi tuhannet turistit ympäri maailmaa raahautuvat Rovaniemella tapaamaan tuota hymyilevää veikkoa.

Nykyisellä cola-pukilla ei kuitenkaan ole paljoakaan yhtesitä alkuperäisen suomalaisen joulupukin/nuuttipukin kanssa. Aito suomalainen joulupukki pukeutui hedelmällisyyden symboliksi, pukiksi. Hänen asuunsa kuului yleensä turkki, tuohinaamari sekä pukin sarvet. Nuuttipukki kierteli talosta taloon juoden hänelle tarjottua alkoholia, mistä johtuen hän oli usein (lähes aina) humalainen. Pukki pelotteli lapsia, mutta saattoi joskus jopa heltyä jakamaan lahjoja kilteille lapsille. Tuhmat lapset, kuten kaikki tietävät, saivat tyytyä risuihin.

Nykyisessa pukissamme risteytyvät niin suomalaiset, brittiläiset kuin amerikkalaisetkin jouluperinteet. Brittiläinen Father Christmas on saanut suomalaisen nimen Joulupukki. Hän näyttää amerikkalaiselta cola-pukilta punaisine nuttuineen ja valkoisine partoineen ja matkustaa amerikkalaista syntyperää olevan Petteri Punakuono nimisen poron vetämällä reellä.

Täällä lisää mielenkiintoisia faktoja joulupukista: http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1996/20.joulukuu/PUKKI.HTM

Tunnisteet:

2 kommenttia:

  • rollo ilman joulupukkia ei kai rollo ookkaan, mutta kyllähän tuo Äffän haku vähän kaukaa viisti ; )

    Kirjoittaja: medis, perjantai, syyskuu 21, 2007  

  • Pukki, tuo tonttutasavallan hirmuinen diktaattori<3 eihän se nyt kauheen kauaksi ähvästä mene :D F niinkuin Fantsusti paketteja joulukuussa... ;)

    Kirjoittaja: Pia, perjantai, syyskuu 21, 2007  

Lähetä kommentti



<< Etusivu