Bändejä Rovaniemeltä.
Rovaniemellä on syntynyt monta bändiä/artistia, jotka ovat luoneet hyvää kuvaa kaupungista ja jopa tuoneet kaupungin ihmisten tietoisuuteen. Kaikki eivät kuitenkaan tiedä artistien taustoja tai heidän suhdettaan Rovaniemeen, joten on hyvä kertoa jonkinlainen yleiskatsaus pariin tunnettuun bändiin.
Bleak on vuonna 1996 perustettu rock-yhtye. Alun perin yhtye soitti grungea, mutta myöhemmässä vaiheessa tyyli muuttui suoraviivaisemmaksi rockiksi. Vuonna 2000 yhtye hajosi jäsenten hajaannuttua ympäri Suomea. Bändi kuitenkin aloitti toimintansa uudelleen vuonna 2002, mutta tällä kertaa Helsingissä. Kovan työn jälkeen yhtye sai levytyssopimuksen ja vuonna 2006 ilmestyi heidän ensimmäinen pitkäsoitto. Jatko on lupaavaa sillä seuraavaa levyä kaavaillaan ensi vuodeksi.
Kaikki tuntevat Lordin. Bändi joka toi Suomelle ensimmäisen voiton euroviisuista. Yhtyeen keulahahmo Tomi Putaansuu, joka on kotoisin Rovaniemeltä, perusti Lordin vuonna 1996 Helsingissä. Suurimman innoituksen "hirviömeininkiin" Putaansuu on saanut Kiss-yhtyeeltä, jonka keulahahmona toimii Gene Simmons. Nykyään bändien keulakuvat ovat ystäviä keskenään. Lordilta on tähän mennessä ilmestynyt 3 albumia joista viimeisin on päässyt Suomen Top 40-listan ykköseksi.

Tunnisteet: ajankohtaista

1 kommenttia:
aivan, bleakilla oli jotain tekemistä meidänkin kanssa aikoinaan, mutten kuolemaksenikaan muista mitä, lordilla, kuten sanottu paljonkin. Ja tuiskustahan meillä oli ihan spesiaali.
Kirjoittaja: medis, perjantai, syyskuu 21, 2007
Lähetä kommentti
<< Etusivu